Silvertop

Silvertopin historiaa

Vuosi 2017

  20.07.2018 Silvertop aloitti toimintansa Suomessa. Lokakuun loppupuolella pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja muutimme koko konkkaronkka Sveitsiin.

  Puoliverikasvatus pyörähti mukavasti käyntiin kesän ja syksyn aikana. Silvertopiin syntyi vuonna 2017 yheensä 60 varsaa, este- ja koulupainoitteisista sukulinjoista. Rotuina muun muassa: hann, holst, trak, FWB, old, westf.

Vuosi 2018

  Vuoden 2018 alussa FWB-hevosten ja koulupainoitteisten linjojen kasvatus oli jäänyt melkoisen pieneksi ja kevään aikana loppunut kokonaan. Muukin kasvatustoiminta alkoi hiipua ja päätimme vaihtaa lopulta toimintamuotoamme siitostallista oriasemaksi. Talliin ostettiin puoliverioreja eri kantakirjoista ja painoituksista, sekä muutama täysiveriori. Oriasemabuumi ei ollut kuitenkaan kovin tuottoisaa, joten homma laitettiin nopeasti jäihin.

  Kesäkuun 2018 alussa Silvertopin tallit laitettiin kokonaan remonttiin, osa hevosistamme myytiin uusiin koteihin ja osa siirtyi vihreämmille niityille.

  Heinäkuussa palasimme takaisin täyteen toimintaan keskittyen taas siitostallin pitoon. Vietimme myös meidän 1-vuotissynttäreitämme!

  Muutimme sivujen osoitetta!

  Syksyn aikana otimme kuvioihin mukaan taas suomalaiset puoliveriset ja niiden kasvatusta jatkettiin normaalisti Suomen toimipisteessä. Silvertopiin on muuttanut paljon uusia hevosia ja moni kilpailevista hevosistamme on siirtynyt siitoskäyttöön. Ensi vuonna joukkoon mahtuu luultavasti taas siis paljon lisää uusia hevosia.

  Kasvatteja syntyi vuonna 2018 yhteensä 72 kappaletta, roduista hann, holst, trak ja FWB!

Vuosi 2019

  10.01.2019 Isoja muutoksia! Silvertop muutti tiluksineen kokonaan Saksaan ja kasvatustoimintamme tulee painoittumaan tästä eteenpäin vain saksalaisiin kantakirjoihin. Kaikki FWB-hevosemme ja muutama muu kantakirjalainen muuttivat uudelle kotitallille Winfield Studiin, Suomeen! :-)

 

Silvertop

© VRL-08368
Olemme virtuaalitalli
Silvertop is a sim-game stable