Silvertop

Tervetuloa vierailulle Silvertopiin ❤

Silvertop sai alkunsa heinäkuun 20. päivänä, vuonna 2017, kun oli aika tehdä pientä inventaariota hevosteni ja tallieni suhteen. Olin jo jonkin aikaa haaveillut rauhallisemmasta siittolasta ja hartaan mietinnän sekä pohtimisen jälkeen päätin sulkea isoimpien tallieni ovet kokonaan. Puolessa vuodessa pieni ja rauhallinen puoliverisiittola eivät kuitenkaan kuvanneet meitä enää lainkaan, vaan Silvertop oli kasvanut luultavasti yhtä suureksi talliksi kuin aikaisemmatkin.

Olemme virtuaalinen puoliverisiittola, jonka päätoimintana on oriaseman palveluiden tarjoaminen sekä urheiluhevosten kasvatus vaativille kilparadoille. Kasvattimme matkaavat maailmalla kasvattajanimien Silvers ja Silvertop kera.

Tallimme sijaitsee Suomessa hulppealla paikalla, eikä uusien tilojen rakentamisessa tai puitteissa ole pihistelty tippaakaan. Silvertop on ratsastuskeskus kaikkine herkkuineen, jossa tulet varmasti viihtymään.

  Yhteistyössä kanssamme Kingsvalley

  Sivut päivitetty viimeksi 18.12.2018
  vierailijaa

  +1 ääni tallilistalla
  neonleopards@gmail.com
  Kida, VRL-08368

Kida

Rakas tallipäiväkirja

  18. joulukuuta 2018, tiistai

Talliin on muuttanut taas uusia asukkaita. Tällä kertaa hieman vanhempia yksilöitä, nimittäin B.B. Steedsin kasvatti Splittin' Steeds, Dark Side Trakehnersin kasvatti Dark Soulmate, Skurvashin kasvatti Gnade Amika PB sekä Cranleighin kasvatti Cranleigh Domenica. Olipa kiva saada meille hieman vanhempaakin sukulinjaa, niin eivät pääse täysin katoamaan nykyvirtuaalimaailmassa! :-)

Kida

 

  1. joulukuuta 2018, lauantai

Joulukuu on startannut, joten mukavaa joulun odotusta kaikille! Joulukuun 16. päivä on luvassa taas NJ:n alaiset näyttelyt FWB-hevosille, tervetuloa osallistumaan.. :-)

Kida

 

  30. marraskuuta 2018, perjantai

Meille on tässä marraskuun aikana saapunut muutama uusi tuontihevonen. Tervetuloa Silvertopiin hannoverori Armagnac, ranskanpuoliveriori Champagne Fizz, hollanninpuoliveritamma Coco Carousel sekä hannovertamma Inkheart! :-)

Kida

 

  15. marraskuuta 2018, torstai

Järjestämme NJ:n alaiset näyttelyt FWB-hevosille 1. joulukuuta 2018, tervetuloa osallistumaan!

Kida

 

  7. marraskuuta 2018, keskiviikko

Meillä on uusi talvinen ulkoasu! :-) Muutamia uusia kasvatteja on myös syntynyt ja hevoset ovat vihdoin päässeet hieman kilpailemaan esteradoille. Silvertopissa on luvassa pieniä muutoksia tulevaisuudessa, mutta siitä lisää myöhemmin!

Kida

 

  11. lokakuuta 2018, torstai

Syys- ja lokakuu ovat sujuneet meillä Silvertopissa aika rauhallisissa merkeissä. Kisoja ei juurikaan ole ollut paljoa, joten hevosten kanssa on kierrelty lähinnä näyttelyissä.

Kida

 

  12. syyskuuta 2018, keskiviikko

Estevarsojen laatuarvostelun tulokset tulivat vihdoinkin. Meiltä tilaisuuteen osallistuivat hannovertammat Daytona ja Martha, jotka molemmat palkittiin EV-II palkinnolla.

Kida

 

  3. syyskuuta 2018, maanantai

Kaikki Silvertopin asukkaat on arvosteltu uudessa arvostelulafkassa Rate My Ponyssa. Hevosten omilta sivuilta löytyvät linkit RMP profiileihin, josta niiden menestystä arvioinnissa voi seurata tarkemmin.

Kida

 

  31. elokuuta 2018, perjantai

Eipä mennyt kauaa, kun jo kyllästyin edelliseen ulkoasuun. Uusi ulkoasu on nyt esillä ja sitä vaihdetaan parhaillaan hevosten sivuille.

Muutama kasvattimme ja tuontihevonen muutti uusiin koteihin!

Kida

 

  14. elokuuta 2018, tiistai

Tallin sivut ovat saaneet viime viikolla uuden ulkoasun. Inspiraationa kaunis, hillitty, yksinkertainen ja simppeli, hieman blogimainen kokonaisuus. Korostusvärejä, fonttia yms on helppo vaihtaa, kun alkaa kyllästyttää. Me like! ♡

Silvertopiin on muuttanut myös muutamia uusia hevosia ja syntynyt uusia varsoja. Meiltä löytyy taas suomalaisia puoliverisiäkin, tosin nämä majailevat edelleen Suomessa käyttännön syistä, joten Sveitsin yksikkö ei onneksi ole aivan täynnä vielä. Kilpailulistat pursuavat yli äyräiden ja kantakirjausjono sen kuin pitenee pitenemistään. Haaveissani olisi saada tallin kaikki ktk-kelpoiset hevoset kantakirjattua jonakin päivänä, mutta se kolme ktk-hevosta kuukaudessa tahti on kyllä tuhottoman hidasta puuhaa. :-)

Hauskaa kesän loppua kaikille!

Kida

 

  20. heinäkuuta 2018, perjantai

Hyvää syntymäpäivää Silvertop 1-vuotta! :-)

Kida

 

© VRL-08368       virtuaalitalli / a sim-game stable